Vihdoin alkaa tuntuu et on riittävä. Et mun ei tarvii olla yhtään enempää ku sen verran mitä oon just nyt.
Ja samalla niin voimaton olo. En edes tiedä onko se masennusta, vai vaan ihan vaan sitä että olen väsynyt ja on pakko päästä nukkumaan?
Välillä sitä oikeesti tajuaa kuinka paljon välittää toisesta ihmisestä ja rakastaa toista.
Kuinka ihanalta tuntuu saada toinen hymyilemään ja nauramaan. Toista samanlaista tunnetta ei ookkaan.
Kun se jota rakastat hymyilee, säkin hymyilet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti