My hero is you #21

Näin se kesä sitten on alkanut..

Eka olin viikon ratsastusleirillä, jolta löysinkin mitä ihanimman hepostuksen. Oisin välittömästi tämän neidin halunnut ostaa, mutta valitettavasti hintaa oli liikaa.. :/

Sitten oon vaan ollut ja chillaillut kotona, tällä viikolla käyn hyppäämässä Primuksen estekurssilla, sen jälkeen taitaa mun kesän ratsastukset olla siinä, mutta ehkä ihan hyvä vaan pitää taukoa (:

Kohta pitäisi myös tulla tulokset, että pääsenkö o-
piskelemaan vaiko en. Jos en niin vaihtoehto B
on onneksi valmiina. Jos en pääse opiskelemaan, se olisi lähtö Saksaan ainakin puoleksi vuodeksi tekemään tallille töitä+mahdollisesti katsomaan omaa hevosta... mutta sen näkee vasta sitten.


Muuten mulle kuuluu.. ööö, ihan hyvää kaiketi..
Istun jokapäivä vaan himassa kun KAIKKI muut reissailee ympäriinsä ja mulla ei oo mitään tekemistä, huoh... Ja kaiken lisäksi ikävä kalvaa vieläkin, mutta en ehkä siitä sen enempää avaudu, kun asiat ovat nyt
niinkuin ne ovat.

Mutta toivotaan, että nää tylsät pilviset ja sateiset ilmat tästä häipyisivät ja päästäisiin taas nauttimaan auringosta! (:

The end # 20

Koulu loppui.. Sitä on nelosluokalta saakka odotettu, mutta tunnelma oli silti haikea.
Kaverini piti kevätjuhlassa puheen, jonka aikana tajusin kuinka paljon oikeasti pidin koulusta,
luokkakavereistani, rinnakkaisluokkalaisistani ja jopa joistakin opettajista.

Yhdeksäsluokkalaiset kutsuttiin lavalle, odotin nimeäni
sanottavan, juttelin kavereiden kanssa ja nauroin.
Kuinka vapauttavaa olikaan nauraa! Nauraa rakkaiden
ihmisten keskellä, vilkuttaa yhdelle parhaalle ystävälleni,
joka istui vielä katsomossa, hymyillä hänelle ja tuntea ole-
vansa elossa ku nimeni sanottiin ja kävelin vastaanottamaan todistuksen, kätellemään rehtoria, halaamaan luokanvalvojaani ja halaamaan apulaisrehtoria.

Vaikka koulun loppuminen haikeaa olikin, olin iloinen siitä että se oli ohi.

Jäähyväislaulun aikana heilutimme ilmassa ruusujamme, ja
minulla oli olo, että sillä hetkellä ketään ei syrjítty vaan nauroimme yhdessä.

Ulkona halailin ihmisiä ja muistin lauseen rehtorimme pitämästä puheesta "nähkää jokapäivä jokin kaunis asia".
Ja tajusin kuinka kauniita kaikki kaverini ovat. Se lämmön tunne jonka heistä saan, on sekin kaunista. Illalla kun en juomiseni jälkeen tajunnut enään mistään mitään, kuinka kaunista olikaan nähdä hänet edessäni, kun tajusin hänen olevan todellinen, eikä unta, vaikka hän ei minun ollutkaan.

Eilis iltana tein montamonta asiaa jotka tänään kaduttavat, mutta kai sekin kuuluu elämään, eikö kuulukkin?
Ja jos musta alkaa kulkea juoruja, että sanoin sitä ja sanoin tätä, niin sekin kuuluu elämään, vai mitä?

Aloittaessani kirjoittaa tätä, katsoin ulos ikkunastani ja näin hämähäkinseitin, johon aurinko paistoi.
Se kimmelsi auringossa.
Ja jos mitään muuta kaunista en tästä päivästä löydä, niin se oli kaunis.

What are words if you really don't mean them when you say them #19

Mä oon niin poikki.

Mä haluun rakastaa ilman kipua, tiedän pystyväni siihen! Mä tiedän..
Mutta välillä se tuntuu olevan niin vaikeaa..

Pienikin asia saa mielenrauhani järkkymään.
Iloni ja onnellisuuteni järkkyy pienimmästäkin asiasta, ja VIHAAN sitä.


Haluaisin ainoastaan olla onnellinen.
En todellakaan tiedä mitä siihen sisältyy, mutta onnellinen haluaisin olla.. en tällä hetkellä mitään muuta..

Ja tällä hetkellä tiedän, että onnellisuuteni kuuluu hän..