If it's meant to be, it will be # 14

On tää kirjottaminen jääny vähän.. tai vähän enemmän..

Ei oo vaan ollu mitään asiaa. Sanottavaa. Kaiken merkitys tuntuu vaa kuolevan pikkuhiljaa pois.
Vapun jälkeen kaikki meni hetken niin mahtavasti, mutta tietysti mun tuurilla kaikki romahti.
Kaikki meni ihan pirstaleiksi.. ja sen jälkeen oon eläny ku transsissa..

Mun ahistuskohtaukset lisäänty(kyllä, one of my problems..), kaikki paha olo on alkanu purkautuu ulos musta, yhä useemmin oon tajunnu koulussakin istuvani penkillä kuulokkeet korvilla, aurinkolasit päässä, musa täysillä ja joka päivä kuulen saman kysymyksen:
"Inka, onks kaikki hyvin?"
Ja aina vastaan samalla tavalla "Mulla on aina kaikki hyvin."

Mutta kun ei ole..











Mä oon rakastunu.
Mun edellisestä erosta on jo jonkin aikaa ja mulla oli vappuna säätöä yhden
aivan ihanan ihmisen kanssa, mutta hän ei halunnut enempää.
Mutta mä olin jo liian syvällä.
 Kukaan ei mua täältä nosta.
Oon rakastunu.
Sattuu ajatus siitä että se olisi voinut olla jotain, jos olisin tehnyt tai sanonut
jotain toisin, asiat voisivat olla eri tavalla, mutta ei.. kaikki on taas pilalla.
Ja mun pitää elää sen kanssa.

Ja tiedän että rakkaus on iso asia. Ja se ei hetkessä synny.
Mutta nyt vain tunnen että olen rakastunut.








Ja taas oon yksin.
Tyydyn siihen, että saan katsella hänen ihanaa hymyään, joka saa minut haukkomaan henkeäni, kuuntelemaan hänen ihanaa nauruaan, joka saa minutkin hymyilemään.

Tyydyn muistelemaan niitä muutamia ihania hetkiä,
jotka meillä oli vaikka...

im alone..

again.